Järjestöjen palvelut osaksi hyvinvoinnin ekosysteemiä - työtä ja osallisuutta nuorille (Jobi) -hankkeen järjestöille
suunnatun kyselyn osuus on saapumassa päätökseensä. Pääsin sosiaalialan
opiskelijana osallistumaan kyselyn laatimiseen ja vastausten purkuun. Samaan aikaan suoritin myös kolmannen harjoitteluni ikäihmisten parissa, ja näistä
syntyneet oivallukset kulkivat käsi kädessä.
Minut yllätti se, miten
kattavaa yhdistystoiminta Kaakkois-Suomessa onkaan, vaikka lukemani kuvaukset
vasta raapaisivat yhdistyskentän pintaa. Harrasteryhmiä on muitakin kuin vain
junioreista kilpailevat jääkiekko- ja salibandyseurat, laulua ja teatteria
löytyy kaikenikäisille, ja oman kotiseudun historiaan pääsee syvälle monen
yhdistyksen kautta.
Samanaikaisesti sain oppia,
miten tärkeitä yhteistyökumppaneita järjestöt ovat julkiselle sektorillemme.
Tässä taloustilanteessa resurssit ovat rajalliset niin valtiolla, kunnalla kuin
yksittäisellä ihmiselläkin, eikä aina kyetä tarjoamaan sitä apua, joka
hyödyttäisi toista parhaiten. Tällöin yhdistykset ja järjestöt tarjoavat
köyden, johon tarttua – ystävätoimintaa, vertaistukea, ylimääräisen käsiparin
arjen askareisiin.
Voin vain kuvitella, miten
monen palvelukodissa asuvan päivää vapaaehtoiset ovat käyneet värittämässä
kahvitteluseuralla tai runonlausunnalla, moniko yksinäinen on liikuntakaverin
rohkaisemana astunut kotinsa ulko-ovesta ulos tai lapsi löytänyt elämäänsä
yhden turvallisen aikuisen lisää paikallisesta kerhosta. Ennen kaikkea keitä
kaikkia onkaan autettu jaksamaan jo sillä, että yhdistyksestä on löytynyt tunne
siitä, ettei ole tilanteensa kanssa yksin?
Nämä eleet ja niiden
merkitys jäävät usein huomaamatta silloin, kun emme itse apua tai palveluita
kaipaa. Kohtaamiset rajoittuvat siihen, että näemme yhdistykset markkinoilla
jakamassa ilmapalloja, keräyslippaan kaupassa ja naapurin lapset myymässä
urheiluseurojen kalentereita. Ehkä tunnistamme järjestön nimen, mutta emme
tarkalleen tiedä mitä se tekee.
Toivon, että tämä hanke
auttaa osaltaan tuomaan yhdistys- ja järjestötoimintaa näkyvämmäksi. En usko,
että vapaaehtoistyöhön lähdetään kiitoksen perässä, mutta sen nämä ihmiset
ansaitsevat.
Marianne, sosionomiopiskelija, Saimaan ammattikorkeakoulu