perjantai 12. kesäkuuta 2015

Projektikoordinaattorin kesäterveiset

Jobi-hankkeessa on päästy hienosti kevään aikana vauhtiin Socomin ja Saimian hedelmällisellä yhteistyöllä! On ollut ilo tehdä töitä järjestö-oppilaitosyhteistyöstä innostuneiden ja työhönsä sitoutuneiden Saimaan ammattikorkeakoulun opettajien kanssa.

Kevään aikana Kaakkois-Suomen alueen järjestöjä on pyydetty vastaamaan oppilaitosyhteistyön kehittämistä koskevaan kyselyyn. Ja jos joku ei vielä ole vastannut, vielä ehtii kertoa omista kokemuksista ja kehittämisehdotuksista aina heinäkuun loppuun saakka tästä linkistä. Teillä järjestöillä on apukäsille varmasti tarvetta ja nyt on oiva tilaisuus kertoa, missä asioissa opiskelijat voisivat olla avuksenne.

Itselläni on ollut ilo olla mukana suunnittelemassa myös Eksoten työntekijöiden kanssa, miten järjestöyhteistyötä, vapaaehtoistyötä ja nuorten kaveritoimintaa voitaisiin kehittää Eksoten hyvinvointiasemilla ja Iso apu -palvelukeskuksessa.

Hanketyö on juuri silloin parhaimmillaan, kun yhteistyökumppaneiden kanssa syntyy uusia rohkeita avauksia ja ideoita. Ja tuntuu siltä, että Jobi-hankkeessa on nyt hyvä yhteisen tekemisen draivi. Itse uskon vahvasti siihen, että kaikki on mahdollista, jos tahtoa piisaa. Joskus mahdottomilta tuntuvien asioiden tekemiseen tarvitaan vaan hiukan enemmän aikaa.

Omasta puolestani haluan kiittää vahvaa hanketyön ammattilaista ja ystävääni Pirkko Haikaraa antoisasta työpariudesta ja innostavasta työotteesta projektipäällikkönä. Suuret kiitokset myös Saimaan ammattikorkeakoulun loistaville hankekumppaneille ja yhteistyötahoille Eksotesta sekä alueen järjestöistä. Teidän kaikkien kanssa on ollut ilo työskennellä!

Nyt kuitenkin itselläni on aika valmistautua uuteen elämäntilanteeseen ja vanhemmuuden moninaiseen maailmaan.  Toivotan vanhempainvapaasijaiselleni Kirsi Koskelaiselle antoisaa hanketyötä näiden alueellisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävien asioiden äärellä 17.8. alkaen!

Virkistävää kesää ja yhteistyörikasta sekä toimeliasta jatkoa Jobi-hankkeelle!

Lämpimin ajatuksin,
Projektikoordinaattori Heini Maijanen