keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Järjestöt oppimisen ja osallisuuden mahdollistajina - julkaisu ilmestynyt

Saimaan ammattikorkeakoulun tuoreessa julkaisussa kuvataan opettajien, hanketyöntekijöiden ja opiskelijoiden oivalluksia ja kokemuksia järjestöyhteistyön rakentamisesta Jobi-hankkeen aikana vuosina 2015-2016.

Hankkeen aikana sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ja järjestöt kohtasivat mitä erinäisin tavoin harjoitteluissa, työelämäprojekteissa ja erilaisten oppimistehtävien parissa. Yhdistysten osaamista vahvistettiin työnantajuuteen liittyvissä kysymyksissä ja heille tarjottiin välineitä omien palvelujen ja toimintojen tuotteistamiseen. Opiskelijat toivat järjestömaailmaan raikkaita uusia ideoita ja avauksia ja vastaavasti yhdistykset tarjosivat opiskelijoille moninaisia oppimisen mahdollisuuksia ja arvokkaita kohtaamisia eri asiakasryhmien kanssa. Hankkeessa tunnistettiin ja hyödynnettiin järjestökentän potentiaalia ja mahdollisuuksia sosiaali- ja terveysalalla hyvin monipuolisesti oppimisympäristönä.

Julkaisuun on koottu case- esimerkkejä järjestöistä ja niiden mahdollistamasta vapaaehtoistyöstä ja oppimisesta. Opiskelijoiden oppimiskokemuksia peilataan opiskelijoiden ammatillisiin osaamisvaatimuksiin sekä hankkeen tavoitteisiin. Yhdessä on luotu mallia toimivalle järjestöjen ja oppilaitoksen väliselle yhteistyölle mm. vapaaehtoistyön mahdollisiin riskeihin, vastuisiin, opiskelijan ohjaamiseen sekä yhdistyksen tarjoamiin oppimismahdollisuuksiin liittyen. Julkaisun lopussa hankkeessa toteutunutta opiskelijayhteistyötä ja oppimista peilataan osallisuuden osa-alueisiin ja hankkeen tavoitteisiin.